Kati Granlund on
monipuolinen ihmistieteilijä joka tarkastelee ihmisen ajattelua ja toimintaa
monen eri viitekehyksen kautta. Kati Granlund on kasvatustieteilijä, opettaja ja Certifed Progress Coach®. Hän
on kouluttanut itsensä myös musiikkiterapian, puhe-ja draamailmaisun
ammattilaiseksi . Kati Granlund on lisäksi Aarrekartta – valmentaja.
Viime vuosina hän on ollut erityisen kiinnostunut työyhteisöjen
kehittämisestä ja
työhyvinvoinnin lisäämisestä.
Kati Granlund on aina
ollut sisimmältään coach, sparraaja. Hänen suuri intohimonsa on saada ihminen
pohtimaan, tutkimaan, löytämään, oivaltamaan. ” Sen näkee ihmisen silmistä,
niihin syttyy tuike, kun ihminen voimaantuu ja löytää asioille uuden merkityksen.”
Kati
Granlundilla on 20 vuoden työkokemus niin liike-elämän kuin
kuntasektorinkin organisaatioista. Hän on toiminut asiakaspalvelun, myynnin ja
markkinoinnin tehtävissä, asiantuntijatehtävissä
tuotekehitysprojekteissa sekä kouluttajana että opettajana eri
kokoisissa organisaatioissa. Yrittäjänä Kati
Granlund on toiminut vuodesta 2009 lähtien.
Koulutuspalvelu Onnenlanka
Gsm 050-5957483
onnenlanka@onnenlanka.fi